sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Neulegraffiteja



Törmäsin viime viikonloppuna Helsingin Kalliossa tällaisiin kaunokaisiin. Kotona pienen googlettelun jälkeen löysin näille nimen: neulegraffiti.


Wikipedian mukaan "Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neulottu koriste. Neulegraffitit ovat lähtöisinYhdysvalloista ja tulleet Suomeen 2008. Paitsi koriste, neulegraffiti voi olla myös toisen löydettäväksi tarkoitettu hyötyesine, kuten lapaset tai villasukat. Suomessa neulegraffitien tekijöitä on ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Harrastukseen kuuluu myös katukuvaan jätettyjen neulegraffitien kuvaaminen ja esittely internetissä. Poliisi ei pidä neulegraffiteja ilkivaltana, koska ne ovat helposti poistettavissa aiheuttamatta vahinkoa."


Samalla surffaillessa huomasin, että alan harrastajia riittää, ja näitä neulegraffiteja tehdään myös erillisissä tapahtumissa. Tämä Kallion taideteos on tehty viime toukokuun Kallio kukkii -tapahtumassa. Mielenkiintoista.


Virkattu lintu- blogissa törmäsin myös toisenlaiseen taideteokseen. Tampereella työmaa-aidat on koristeltu kätten töillä. Käykääpä tutustumassa. Mahtavan näköistä!


Aihe jäi viikoksi muhimaan päähäni. Arvatkaapa siis, mitä tästä on tulossa?


Juu, koska olo on ollut varsin räyheä, piti minunkin toteuttaa elämäni ensimmäinen graffiti. Tästä kun ei joudu linnaankaan. Aiheena tietenkin minulle rakkaat isoäidinneliöt. Kas näin.


Jäin vielä miettimään, onko yleensä tapana tehdä koko neulegraffiti paikan päällä, vai voiko sen valmistella kotosalla ja sitten vain kiinnittää valitsemaansa paikkaan. Kuinkahan pitkään omani pysyy paikallaan?

perjantai 29. lokakuuta 2010

Räyheä olo

Viikko on ollut täynnä energiaa. Olisikohan vaikutuksensa jokunen aika sitten valmistuneella räyheällä pipolla? Tavoitteena oli siis tehdä värikäs, ärhäkkä, ts. räyheä myssykkä harmaaseen arkeen. Myssykän soinnutin Köpiksen reissulta hankkimaani Noa Noan huiviin. Nämä kun vedän ylleni, olo on oikeasti aika mainio. 


Samaan syssyyn valmistui 10-vuotiaan esikoiseni tilaama palmikkopipo. Pipon piti olla pitkä ja tupsullinen. Neidillä taitaa olla hieman klassisempi maku kuin äidillään...




Olohuoneen nurkassa odottaa ompelukone ja sen päällä vino pino korjattavia vaatteita. Tsempatakseni itseäni kaivoin esille uusimmat retrokangashankinnat. Jospa saisin näistä lisäpotkua kaivaa koneen keittiön pöydälle ja aloittaa ensin korjaussession. Sen jälkeen voisin toteuttaa luovempia ja mukavia ideoita.


Kotiin käveli eilen uusi "römötys". Tosin ei se olisi kävellyt ilman vahvaa apinamiestä. (Kiitos muru!) Saakohan tästä kasasta mitään järkevää aikaan? Kaappi on palvellut keittiön yläkaappina. Tarkoitukseni on maalata se violetiksi. Apinamies lupasi rakentaa siihen jalat. Pikkutytöt saavat huoneeseensa persoonallisen lelukaapin pienen puunauksen jälkeen!
Leppoisaa ja rentoa viikonloppua! Meillä kotoillaan. Tänään touhuan naapurin rouvan kanssa kynttilöitä. Saattaapa olla, että glögikin maistuu. Huomenna apinamies väkertää makkaroita. Hmmm. Mielenkiintoista, sanon tässä vaiheessa.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Voimaannuttava maanantai

Kerrankin viikko on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Olo on ollut ajoittain kuin Barbamamalla, joka kutoo levollisena muiden touhutessa ympärillä omiaan.


5-vuotias on opetellut kirjaimia ja kirjoitellut palapelikirjaimista nimiä. Ihanaa intoa! Selvästi siinä iässä, että uuden omaksuminen on helppoa.  Kuopus on nauttinut Barbapapoista. Kaikilla perheenjäsenillä on oma nimikkohahmonsa. Myös mummo ja naapurin Matu pääsevät mukaan kirjan seikkailuihin.


Minä olen kutonut palmikoita. Jostain syystä ne ovat nyt kovasti pop minun päässäni. Strömsön Leekin teki viime jaksossa palmikoita. Hänellä oli apupuikkona hieno tähän tarkoitettu kaareva puikko. Minä olen vuollut omani ohuesta grillitikusta. Hienosti toimii. Mitä sinä käytät apupuikkona palmikoita kutoessasi?


Kutomisen lomassa olen nauttinut antioksidantteja valkoisen teen muodossa. Välipalaksi surautin pitkästä aikaa voimasmoothien. Sekoitin turkkilaisen jogurtin joukkoon hyhmeisiä marjoja pakastimesta. Mukaan pikkuisen itsetehtyä omenasosetta makeutukseksi ja kuitupommiksi leseitä. Omaan annokseeni ripottelin vielä päälle siemensekoitusta. Kyllä nyt jaksaa taistella pimeyttä vastaan!


Pihalla on välillä pakkasta, välillä märkää. Juhannusruusun lehdet alkavat olla ainoat puissa tai pensaissa jäljellä olevat. Muuten on jo aika harmaata ja ulkoilu vaatii positiivista ajattelua...


Voimaa viikkoosi!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Retrokattiloita

Kesäkodin keittiöön on kertynyt kokoelma värikkäitä kattiloita. Osa on perittyjä, osa kirppislöytöjä. 


Wärsilän Wihtorissa on kyljessä printattuna keitto-ohjeita ja vinkkejä keittiöön. Kattilan on suunnitellut Heikki Orvola. Sininen ja kermanvärinen ovat nimettömiä tsekkikattiloita, jotka olen ostanut halvalla kirppikseltä. 


Keltainen kasari on myöskin kirppislöytö, mutta sille löysin nimenkin. Kasari on Finelin Primavera, jonka on suunnitellut Raija Uosikkinen. Parissa eka kuvassa tässä kasarissa on ruokaa ja pohja oli kuuma, joten sen takia piti laittaa pannunalusta. Nämä kaikki ovat siis ihan arkisessa käytössä.


Punainen kasari taitaa myöskin olla Finelin Finella. Tästä en tosin ole varma. Anoppi tietäisi lisää sen historiasta.


Finelin tuotannosta löytyy kaikkea todella kaunista ja värikästä, kun netistä googlettelee. Yksi kaunotar on Vegeta, jonka majailee äitini kaapissa. Arvatkaapa, syyhyävätkö sormeni...


Olen naureskellut mielessäni, että tällä kokoelmalla pääsisin kohta koristamaan Strömsön keittiötä! Siinä on keittiö minun makuuni!


Mukavaa viikonloppua! Muistakaa laittaa pipot päähän ja kalsarit jalkaan, jos uskaltaudutte ulos!




tiistai 19. lokakuuta 2010

Syystouhuja maalla ja kaupungissa

Kävimme viime viikolla pikaisesti kesäkodissa hytisemässä ja hikoilemassa. Alkuun oli tosi viileätä, mutta kun paikat saatiin lämpimiksi, yöllä sitten hikoiltiin. Tämä oli syksyn viimeinen visiitti, ja kotiin tuomisina oli isot läjät pyykkiä ja muuta mukavampaa. Kuskailen joitakin juttuja talveksi kotiin, että eivät loju tyhjän panttina tyhjässä kesäkodissa. Kotona on sitten kiva sijoitella näitä irtotavaroita uusille paikoille.


Tällä kertaa toin mukanani pieniä hyllyjä ja naulakoita. Tämä viime kesän kirppislöytöhylly päätyi keittiöön. Pomona-purkkini pääsivät esille, samoin sekalaiset kahvikupit. Sitä kaipaamaani leikkisyyttä keittiöön. Se saa vielä talven aikana jotain iloista väriä pintaansa.


Viime kesän kirppislöytöjä ovat myös nämä aidot DDR:läiset istuimet. Ne toimivat meillä lasten viilettelyistuimina kesäkodin saunan terassilla. Aika retroisia, vai mitä?


Lopuksi totean, että "hyvin on pullat uunissa" täällä kotirintamalla. Tänään leivottiin pienten kanssa pitkästä aikaa pullia. Taikina tehtiin yhdessä, ja tytöt saivat itse pyöritellä pulleroisia. Esikoinen tuli juuri koulusta ja söi heti muutaman. Kommentoi vain, että miksi ei heidän kanssaan koskaan leivota... Hyvä hyvä, pullantuoksuinen kotiäiti! 


Tämä ei siis ole ihan arkiroolini, olen ehkä enemmän metsäntuoksuinen kotiäiti. Kesäkodissakin piti päästä vielä viimeisen kerran tänä syksynä sienimetsään. Raekuuro hieman viilensi retkeä, mutta hyvä saalis saatiin silti!


Mukavaa viikkoa tämän poukkoilevan postauksen myötä!


ps. En saa tällä hetkellä ladattua bloggeriiin useita kuvia kerrallaan. Yksitellen aika hidasta. Onko teillä muilla samaa ongelmaa?

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Turistina Turussa

Heittäydyimme kahden päivän minilomallamme Turussa ihan täysin turisteiksi. Se on välillä tosi mukavaa ja rentouttavaa. Pääkohteina meillä oli Karibian kylpylä ja Turun linna. Siinä välissä syötiin hyvin ja palloiltiin pitkin Turun keskustaa. 


Kiitos kovasti vinkeistänne. Tiedän nyt, mihin suunnataan seuraavalla reissulla! Aboa Vetus & Ars Nova täytyy ehdottomasti valloittaa. Samoin Suomen Joutseneen haluamme myös sisälle. 


Elvinassakin piipahdin. Mukaan tarttui vain jääkaapin oveen magneetilla kiinnitettäviä pyykkipoikia tällä kertaa. Zarassa hiplailin ihania trendifarkkuja, mutta jätin sovittelut väliin ja farkut odottamaan seuraavaa visiittiä.


Kaiken kaikkiaan ihanan leppoisa syyslomareissu! Oli mukava huomata, että lapset ovat jo sen verran isoja, että jaksoivat hienosti esim. linnan opastetun kierroksen ja pärjäsivät vähemmillä unillakin ihan loistavasti. Tässä muutamia turistikuvia!
Leppoisaa alkavaa viikkoa! Me menimme Turkuun kesäkodin kautta, ja nyt on joka paikka täynnä likapyykkikasoja. Tekemistä riittää!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Turun-vinkkejä kaivataan

Loppuviikosta matkaamme parin perheen voimin Turkuun pienelle syyslomalle. Tarkoitus on käydä koko porukalla kylpemässä ja mahdollisesti Turun linnassa. Luulen, että lasten kanssa keksimme kyllä riittävästi tekemistä.


Ajattelin kysellä pikaisesti vinkkejä rouvasväen ostoskierrokselle. Missä kannattaa käydä? Ajattelin käydä Elvina Interiörissä ekaa kertaa, mutta nettikauppa ei sitten sykähdyttänytkään. Kannattaako mennä? Zaraankin olemme varmaan menossa, sellaista kun ei täällä Espoossa ole. Mitäs muuta kivaa suosittelette? Lähdemme matkaan jo huomisaamuna, joten vinkkejä otan vastaan aamuun saakka.

Loppuviikon piristykseksi tarjoilen muutaman kuvan minulle uudesta tanskalaisesta sisustuslehdestä: Bolig magasinetista. Kyseessä ei siis ole Bolig liv, vaan toinen kiva lehti. Jälkimmäisestäkin voin kyllä tarjoilla parhaita paloja ensi viikolla.


Oikein ihanaa syyslomaviikonloppua kaikille!




ps. Pahoittelen kuvien huonoa laatua! Sen siitä saa kun kuvaa hämärän hyssyssä!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Tänään

  • lapset saivat päällensä toppatakit. Eteinen oli täynnä kahden kauden vaatteita, joten kone on pyörinyt vuorotta.
  • ihailimme pienten kanssa ruskaa ja pihan viimeisiä kukkijoita. Niin kauniit värit!
  • maistelimme hiekkalaatikolla hevoskastanjakeittoa! Tykkään näistä ruskeista möllyköistä!
  • pesin alakerran ikkunat. Nyt valo taas virtaa vapaasti sisään. Ikkunanpesu laajeni kukkien hoitoon.
  • puikoilla on tulossa räyheä pipo. Idean sain perjantaina puistossa erään rouvan päästä.
  • suunnittelin uutta banneria blogiin. Nämä paperitollerot liittyvät siihen projektiin.
  • hoitelin rästissä olevia asioita, jotka vaativat puhelinkierroksia.








Oikeasti en ole ollut ollenkaan täynnä energiaa. Lista on toteutettu kahvin voimalla ja vahvalla tahdolla. Parin yön huonojen unien jälkeen tämä maanantaiaamu ei ollut mikään paras. Maanantaina minulla on muutenkin käynnistysvaikeuksia viikkoon. Usein se kuluukin pyykkiä pestessä ja kotia järjestellessä. Pitäisi varmasti järkätä maanantaille joku aktiivinen alku viikkoon.


Olen kyllä huomannut, että päivästä tulee parempi, kun repii itsensä liikkeelle, eikä jää väsyneenä pyörimään kotiin. Lapsetkin kaipaavat raitista ilmaa, samaa voisi sanoa äidistä! Vielähän tässä ehtii vaikka mitä...


Mukavaa alkavaa viikkoa! 

perjantai 8. lokakuuta 2010

Valoa kotiin

Eilen aurinko paisteli mukavasti sisälle ja koin varsinaisen ahaa-elämyksen. Hyvä valaistus on sisustuksen a ja o. En ole paljon kuvaillut alakerrassamme, koska täällä on yleensä liian pimeää. Ikkunat ovat suht pienet ja osa pinnoista on tummia. Pieni pintaremontti olisi paikallaan.


Eilisessä paisteessa teki mieli ottaa kamera esiin ja napata kuvia tästä vähemmän kuvauksellisesta osasta taloamme. Meillä on siis avokeittiö, jonka yhteydessä olohuone. Tykkään tästä ratkaisusta, koska näin vältymme kahdelta isolta ruokapöydältä, ja ruokailu ja ruuanlaitto tapahtuu kaiken keskellä. Aiemmin keittiö sijaitsi ihan toisaalla talossa, mutta vuonna 2005 siirsimme sen nykyiselle paikalleen. Nyt muuten ottaisin ihan toisenlaisen keittiön, mutta no, tällä mennään. Mikähän siinä on, että ihmismaku muuttuu niin nopeasti...


Sohvannurkassa nököttää Köpiksen-tuliainen, tyynynpäällinen. Husflid-niminen liike oli kiva, uusi tuttavuus. Voisin laittaa sieltä lisää kuvia myöhemmin. Ostin myös tyynyyn sopivia kangastilkkuja, joten niistä syntyy pari kaveria tälle tyynylle.


Myös toinen tuliainen, Greengaten uusi lattemuki, on ollut kovassa käytössä. Tuo väri on nyt niin mieluisa, että virkattu sienikin on tietysti luumun värinen!


Alimpana viittaus seuraavaan projektiini, eli makuuhuoneen pieneen päivitykseen. Ostin Köpiksestä kaksi lamppua sängynpäätyyn. Näitä ihanan värikkäitä "Ball"-valaisimia näkyy myös tanskalaisissa sisustuslehdissä. Valmistaja on tanskalainen Frandsen. Siitä projektista kuitenkin myöhemmin...


Mukavaa, leppoisaa viikonloppua!